Liian heikko edessä maailman..

Poltan tupakkaa takaovellani ja väsyneet silmät katselevat vihreitä nuppuja, jotka hiljaa avaavat lehtiään. Taivaanranta on täyttynyt tummilla pilvillä. Ja vaikka kevät on kaunis, näen vain kuolleita ruohonvarsia, ruskeita oksia ja kylmää valkoista valoa. Vaikka piha täyttyy pienistä eläimistä, on möttiäiset heränneet, ne voimistuvat päivä päivältä minä rojahdan lattialle ja tunnen, kuinka viimeiset voimani hitaasti karkaavaat minusta. Olen enää kuori, valhe muiden silmissä. Olen tyhjä kirja, kuin lankakerän viimeinen suortuva. Olen yrittänyt, yhä uudelleen, mutta jalkani eivät enää minua kanna. Olen yhä uudelleen luovuttanut, jotenkin jaksanut, mutta nyt kun katsoin maailmaa silmin, jotka eivät enää näe toivoa, tunsin olevani loppu. Enää en jaksanut nousta ja jäin maahan makaamaan yksin, ilman apua tai turvaa.

Pelkään nyt enemmän kuin koskaan. On maito hapantunut pöydälleni, leipäni on homeen peitossa. Enää en pelkää, että huomenna sataa tai että aurinko ei nouse. Pelkään enemmän kuin koskaan, että yrityksistä huolimatta luovutan. Olen ajatellut usein, miksi moni sanoo luovuttamisen olevan se helpoin ratkaisu. Olen taistellut sen kanssa päiviä, olen itkenyt sen takia. Olen ollut hereillä öitä vain unohtaakseni elämäni ja toivonut ettei huomista olisikaan. Miksi luovuttaminen on muka helppoa, kun sen takia taistelee itsensä hengiltä?

Hymy on hyvin monimerkityksinen kasvojen ilme, joka mielihyvän lisäksi voi ilmaista lukuisia muitakin tunnetiloja. Ihminen hymyilee esimerkiksi ollessaan tyytyväinen.

Olen jättänyt vastaamatta puhelimeen ja jos olen vastannut, suuni valehtelee, ääneni kertoo muuta kuin tunnen. Olen tyhmä, ääliö, joka pitää kaikesta huolimatta suojakuortaan edessään, vaikka nyt olisi aika riisua, paljastaa itsensä. Itkeä jonkun olkapäälle ja kuulla ne lohduttavat sanat ja löytää vielä uskoa tulevaisuudesta. Olen jättänyt menemättä töihin vain siksi, ettei minun tarvitse nähdä ihmisiä, että heidän ei tarvitse nähdä minua. Olen hukannut monta ystävää vain siksi, etten halua heille valehdella. Ettei minun tarvitse hymyillä, nauraa. Yksin on helpompi. Yksin on elämä on paskaa, mutta yksin en satuta ketään.

Ilo on emotionaalinen tai affektiivinen tila, jota kuvataan tyytyväisyyden ja onnen tunteena. Sitä on kuvattu tilana ja aiheena kautta historian ajan, mikä kuvastaa ilon universaalia tärkeyttä. Iloa voi kokea esimerkiksi onnistuessaan tai tavatessaan itselleen mieluisan henkilön.

Olen kirjoittanut monta murhenäytelmää, montaa kertaa olen nukahtanut niiden ääreen ja nähnyt unta. Ja aina kun luen ne läpi, tuntuu, kuin lukisin omaa elämääni yhä uudelleen. Ja joka kerta ne satuttavat minua. Olen usein kirjoittanut myös kirjeitä, joihin olen paljastanut itseni. Olen kertonut kaiken mitään pois jättämättä. Olen ne monesti jättänyt pöydälle, ihan vain varmuuden vuoksi, mutta aina olen ne joutunut piilottamaan. Aina olen tullut takaisin. Aina pettynyt. Elämä on juhla kuten laulaa Samuli Putro laulussaan:

Nyt vanhuus vierii sillalla kuin kolikko tai tupakka
Ja sanotaan et kuolema on kauppamies ja taitava
Kun sitten poistuu varmistin pois henkäys viimeisin
Elämä on juhla
Elämä on juhla