" Niin rypyt ilmestyivät silmäkulmiini. Hiuksieni joukkoon oli eksynyt muutama harmaa suortuva ja usein öisin jouduin käymään vessassa. Ryppyisillä sormilla en saanut enää auki kurkkupurkkia ja käytin usein lukulasejani televisiota katsellessani. Keinutuolin liitokset narskuivat, aivan kun polveni kävellessä, käteni kirjoittaessa. Ja kasvot olivat iän raiskaamat, tunsin vanhuuden tulevan, elämän ohittavan, oli ruokapöytä katettu yhdelle. Aamuisin keitin vain kupin kahvia ja käteni kuivasin yksinäisen käsipyyhkeen kulmaan. Nojasi hammasharja peiliä vasten, näytti kuin niitä olisi kaksi. Iltaisin istun nojatuolissani vilttiin kääriytyneenä, peitän viluiset jalkani ja ajattelen mitä teinkään väärin. Ja ajattelen koska tämä kaikki onkaan ohi. "
Vaikka kuinka katson peiliin, en näe voimaa enkä rohkeutta, en usko enää, että meille jokaiselle olisi se joku, se oikea. Ja kun mittari värähtää vuosi vuodelta lähemmäs nollaa, alkaa sitä varovasti hyväksymään oman epätäydellisyytensä ja luovuttamaan. Enää ei jaksa uskoa, ei edes yrittää. Vuosienkin jälkeen kirjoitan samoja sanoja, samoja murheita ja samaa pelkoa. Ja tiedän, vaikka kuinka haluaa jotakin, sitä ei aina saa. Vaikka se olisi rakkautta. Läheisyyttä. Turvaa ja tukea. Vaikka se olisi olkapää, johon nojata, hellyyttä ja kosketusta. Aitoa naurua ja ääniä asunnossa. Käsi rintakehäni päällä niinä hetkinä kun pelkään. Niinä hetkinä kun katson sinua silmiin ja sinä katsot takaisin.
Ja kun katson etelään tai pohjoiseen näen muuttolintujen kaartelevan pois minusta päin. Näen ystävien katoavan, näen heidät uusine perheineen ja ystävineen. Näen heidän jalanjäljet talvihangessa, kesällä hiekassa. Mutta omia jälkiäni en erota. Kuin olisin siinä samalla paikalla, jossa vuosi sitten seison ja katsoin syksyn kaartuvan pohjoiselle taivaalle. Ja tunsin, kuinka kylmä tuuli puhalsi läpi minusta, kuin kesäyön henkäys verhojen läpi kuiskaten uinuvan korvaan.
Maailmassa on paljon asiota, joita voit saada yrittämällä, mutta aitoa ja todellista rakkautta ja läheisyyttä ei voi ostaa. Sitä ei voi vain hakea, se löytää sinut. Se on voima, joka osuu kohdallesi, jos niin on kirjoitettu.
" Niin kovasti haluaisin tutkia merenpohjaa. Uida lämpimssä vedessä ja kietoutua hiljaisuuteen, joka on täynnä hiljaista elämää. Haluaisin syöksyä pää edelle elämääni, kuin hullu, täyttää happipulloni ja potkia vauhtia suurilla räpylöilläni. Mutta aina näen itseni huokailevan merelle, kuiskaavan toiveita, jotka koskaan eivät toteudu. Pelkurina, joka koskaan ei jalkojaan kastanut. Elämäni on kuin meri. Se on täynnä elämää, muistoja ja murheita. Mutta silti en näe ulapalla seilaavia laivoja, en kuule tuulen vastausta. Siinä rantakalliolla seison yksin. Kuin vanha mänty, joka hennoilla juurilla kurottaa kallion raosta rantaveden rajaan sammuttaakseen elämän janonsa. "
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti