Pysähtyy aika..

Katson ikkunan läpi, kuinka pinenet ja pehmeät lumihiutaleet laskeutuvat taivaan ääriviivoja pitkin maahan. Ne leijuvat hitaasti, mutta varmasti. Puen takkini ja hanskani päälle ja juoksen ulos. Tunnen kuinka kevyt pakkanen nipistää poskipäitäni ja leuto viima herättelee nenänpäätäni.Otan käteni pois hanskasta ja avaan kämmenen. Tunnen, kuinka pinenet hiutaleet laskeutuvat lämpimälle kädelleni ja ne ovat siinä ihan hiljaa, paikallaan, kuin peläten ja tietäen, että elämä kestää vain hetken. Käden lämpö sulattaa ne ja jäljelle jää vain pieni pisara kirkasta vettä. Ja mitä lähempää pisaraa katsot, sitä selvemmin voit nähdä itsesi. Voit tuntea kuinka oma elämäsi leijuu hitaasti kohti päämäärää, mutta et tiedä mitä matkasi, niin lyhyt, tuo eteesi. Toiset laskeutuvat lämpimälle kädelle, kokevat ihmiskehon lämmön ja vain hetki ja he ovat poissa. Toiset leijuvat onnensa ohi ja putoavat valkeaan maahan muiden eksyneiden joukkoon. He eivät erotu muiden joukosta, vaan katoavat valkoiseen massaan. Siinä he odottavat, että aika kuluu ja pian ovat poissa. Vain hetki ja kukaan ei heitä enää muista. Ne muutamat harvat, jotka ottavat elämästään kiinni ja päättävät nauttia siitä hetkestä, joka heille on suotu, päätyvät meidän kämmenillemme, meidän etupihaan kanervan oksalle ja niin pieni, mutta onnekas laskeutuu juuri siihen nenänpäälle, josta ujot silmät heidät näkevät. Ne onnekkaat saavat sen hetken, vaikka se olisi lyhyt, josta suurin osa vain unelmoi. Tarttuvat hetkeen ja antavat tuulen kuljettaa. Ja sen pienen hetken, juuri ennen kuin pienet hiutaleet sulavat, he ovat onnellisia.