Niinä aamuina, kun heräät hikisenä lakana liimautuneena selkääsi, rintakehäsi tahmeana, haluat vain nukahtaa uudelleen. Et halua avata silmiäsi ja katsoa, kenen käsi rutistaa kivespussejasi. Suljet vain silmäsi ja toivot, että käsi ja se keho, johon kämmen ja käsivarsi on kiinnitetty, katoaa. Käännät kylkeä, et avaa silmiäsi vaan esität nukkuvasi ja tunnet, kuinka viinankatkuinen hengitys puhaltaa kasvoja ja kantautuu keuhkoihisi. Yskäiset. Käsi on siirtynyt takapuoleeni, jotenkin se tuntuu hyvälle, kun sormesi näpyttelevät ihoani ja painautuvat paikkaan, joka viime yöstä on vielä kipeä. Silloin tiedän saaneeni. Toivon, että herätyskelloni ei ole päälllä, ettei mikään rikkoisi tätä hetkeä niin, että minun olisi noustava. Tunnen kuinka painolasti kevenee sänkyni päältä, kuulen kuinka vedät alushoususi ja farkkusi jalkaan, otat paidan, joka lojuu lattiallani, käteesi ja lähdet. Oven sulkeutuessa avaan silmäni ja edessäni ammottaa tyhjä seinä. Saatan löytää tapetilta sormenjälkesi ja tyynyltäni muutaman mustan hiuksen. Hengitän syvään ja nousen. Sängyn laidalla istuessa en tunne mitään, en ajattele. Olen vain tyhjä keho, edes varjoni ei heijastu seinälle, vaan valo puskee lävitseni aivan kuin en olisi siinä.
Nostan alalastoman kehoni sänkyni päältä ja varovaisin askelin hapuilen kohti vessaa. Kävelen jostain syystä hiljaa, aivan kuin olisin se mies, joka vain hetki sitten pidätti hengitystä, puki vaatteensa ja lähti. Katson itseäni peilistä ja tunnen häpeää. Rintakehälläni voin nähdä ja tuntea vielä pienen osan sinusta, kosketan sitä sormenpäilläni ja maistan. Kuin viime yönä annoin sinun tulla suuhuni ja silmistäsi näin sen helpotuksen ja nautinnon, jota itse en tuntenut.
Suihkun kylmä vesi huuhtoo pois viime yön, pyyhii se mieleni paljaaksi. Nojaudun seinää vasten ja annan veden valua alastonta kehoni pitkin hiuksista aina varpaisiin asti. Niin hiljaista. Vedenpisarat paiskautuvat lattiaa vasten rikkoen äänivallit. Tunnen, kuinka vesi hyväilee minun joka osaa, jokaista yksityiskohtaa unohtamatta. Tummat hiukseni valuvat silmilleni, joiden silmäluomet roikkuvat raskaana ja elottomana, haluavat vielä hetken nukahtaa ja kerätä voimia.
Otan pyhkeen koukusta ja kuivaan itseni. Istahdan lattialle, vain pyyhe suojanani hengitän hiljaa ja hitaasti. Eilen pestyt vaatteet roikkuvat kuivastelineen kulmalla ja nappaan siitä ensimmäiset, jotka käteeni osuvat. Puen päälleni ja sammutan valon. Sekaisen pöydän päältä raivaan tilaa tietokoneelleni ja avaan sen. Vain muutaman tunnin häpeän jälkeen kirjaudun sisään ja aloitan taas sen saman, joka eilen päätti yöni. Etsin häntä ja haluan taas ehdottaa, jotakin mitä juuri eilen koin. Häpesin. Pelkäsin. Olin huumassa ja vaikka tunsin häpeää en halunnut lopettaa.
Vain muutaman viestin jälkeen tuntematon ehdottaa minulle, enkä osaa kieltäytyä. Puen vaatteet päälleni, sammutan asunnon valot ja olen taas menossa. Olimme sopineet paikan, johon molempien piti tulla. En näe sinua. Sytytän röökin ja nojaudun kylmää tiiliseinää vasten. Betonitalot nousevat molemmin puolin peittäen taivaan ja auringon. Odotan. Takaa kujalta kuulen yskäisyn ja näen savupilven leijailevan ohitseni. Puhallan se pois ja kurkistan. Hahmo, jota en näe, oli juuri sytyttänyt tupakan ja niin kuin minäkin, hän nojaa huolettoman näköisesti seinää vasten. Kujan varjot peittävät hänen kasvonsa ja ainoastaan pään liike paljastaa, kuinka hän katsoo takaisin. Nojaudun yhä tiukemmin seinää vasten, vedän keuhkoni täyteen ilmaa ja koitan olla ajattelematta mitään. Koitan olla tuntematta ja unohtaen eilisen, varovasti, pienin ja niin viattomin askelin siirryn kujalle. En katso häntä, ei hän minua. Jalkani pysähtyvät, vaikka mieleni jatkaisi yhä kauemmas eteen päin. Nojaudun kujan seinää vasten ja niin me molemmat olimme kadonneet varjoihin. Vain me näemme meidät, ei kukaan muu. Ruostunut rautaportti ääntelee tuulen liikuttaessa sitä hitaasti edes takaisin. Yskäiset ja heität savukkeen kujan toiselle puoelle. Kumpikaan ei puhu. Emme vaihda sanoja, emme esittäydy vaan olemme kaksi tuntematonta, säälittävää ja yksinäistä ihmistä. Hitaasti rohkaistuneena liikutan kättäni, takin hioessa seinän pintaa kosketan lantiotasi. Ja sinä, kuin olisit odottanut valojen vahtuvan vihreiksi, liikutat kättäsi.
Käheällä äänellä, väristen, sanot "moi" etkä muuta. En vastaa vaan kosketuksellani kommentoin sinun lyhyttä sanaasi. Ja niin kuin aurinko hitaasti liikkuu taivaankaarta minä liikun sinua lähemmäs ja sinä minua. Rohkaistuneena siirryn eteesi seisomaan ja ensi kertaa näen silmäsi ja sinä katot minua. Hetken seison hiljaa edessäsi, en tiedä odotanko jotakin, vai pelkäänkö. Ja sinä, tummapartainen mies, nostat kätesi ja laitat sen poskeani vasten. Kuin rakastuneet ennen suudelmaa kosketat minua. Toinen kätesi hapuilee jalkojen väliäni ja rutistat. Et suutele minua, vaan haluat jotakin muuta ja me kumpikin tiedämme, miksi seisomme tällä kujalla. Molemmat kätesi siirtyvät housujesi saumolle ja avaat vetoketjun. Katson ympärilleni, kuuntelen hiljaa ja polvistun. Käsilläsi tunnustelen sinua, peittää vaatteet muun osan kehostasi enkä voi nähdä todellista sinua. Tiedän ettet edes halua, että tuntisin sinut. Lasket housusi yhä alemmas ja minä odotan. Suljet silmäsi ja minä kosketan sinua. Hieron sinua läpi vaaleiden kalsareidesi ja sinä mumiset. Hitaasti otan kiinni kalsareidesi saumasta ja varovasti lasken sitä niin, että tumma karvoituksesi paljastuu esiin ja voin suudella alavatsaasi. Karhea iho huuliani vasten tuntuu oudon mukavalta. Ja kuin leijona raadolla lasken housujasi yhä alemmas ja näen, että sinä olet kiihottunut. En tiedä olet minusta vai tästä tunteesta, tästä tilanteesta, mutta tiedän, että ainakin sinä tunnet nyt jotakin. Valkoiset kalsarisi peittävät lenkkitossut nilkoissasi ja luovat kontrastin tummaa asfalttipintaa vasten. Se on kuin ensilumi pihallani, mutta vain paljon tunteettomampi. Hieron jalkojen väliäsi ja otan sen käteeni. Suutelen reisiäsi ja sinä hymyilet. Katson sinua ja sinä minua, mutta nostat taas pääsi etkä sano mitään. Tunnen kuinka kätesi vaeltavat pääni taakse ja tiedän, että haluat minun ottavan sen suuhun. Ja minä otan. Hitaasti ja rauhallisesti. Se maistuu hyvälle ja sinä nautit siitä. Kätesi puristaa hellästi päätäni ja lantiosi liike pakottaa minut kakomaan, tunnen sen aivan liian syvällä. Yhä nopeammin liikut seinää vasten, yhä lujempaa puristaa kätesi minun päätäni ja sinä ääntelet, kuin viimeöinen mieskin äänteli. Vain hetki ja tunnen, kuinka sinä tulet suuhuni ja kuinka henkesi salpautuu. Kuinka kämmenesi puristaa päätäni ja kuinka kasvoni osuvat sinun vataasi vasten. Kaikki äänet katoavat. Kuin talvinen metsä ympäröisi minua, ja tietäisin olevani yksin. Mutta vain hetken olemme siinä. Nousen ylös ja sinä vedät housusi ylös. Et sano mitään. Et hymyile. Laitat vyösi kiinni ja lähdet ja minä jään siihen.
Kuulen kuinka askeleesi katoaa luotani ja tiedän, että olet poissa. Yksinäisyys ympäröi minut ja nojaudun seinää vasten häpeillen. Pyyhin suupieleni ja kasvoni. Vedän piponi yhä alemmas niin, että juuri ja juuri saattaa satunnainen ohikulkija nähdä yksinäiset silmäni. Kotiovellani purskahdan itkuun. Kyyneleet peittävät silmäni ja hapuilen avaimiani taskusta. Avaan oven ja suljen sen perässäni. Olen kuin tyhjä lupaus, lasku postiluukussani. Riisun vaatteeni ja painaudun sängylleni. Kello on kaksi päivällä, mutta silti nukahdan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti