Herää, huutaa kevät..

Kukkaset ja mehiläiset, jotka viime syksynä katosivat, heräilevät hitaasti, mutta varmasti. Lämmittää aurinko asfaltin pintaa, tekee lumi ja jää pieniä puroja, jotka tieltä suistuvat ojien suurin virtoihin. Puen päälleni t-paidan, shortsit ja vaikka ulkona on vielä pakkasta laitan kengät jalkaani ja lähden ulos. Kylmä tuuli puhltaa jalkakarvani pystyyn, mutta lämmin kevätaurinko silittää hiuksiani. Poskipäitä ja käsivarsiani. Herää muu maailma ympäriltäni samalla, kun luonto pyyhki raskaan lumen päältään. En näe vielä vihreää, mutta voin kuulla jo tuulen puhaltavan etelästä ja voin nähdä, kuinka aurinko kaartaa korkeammalla. Joka päivä pikkuisen ylemmäs kiipeää hän. Ja niin pienen hetken katson luontoa ja voin tuntea sen tuoksun nenässäni ja nähdä kaiken harmauden alla sen kauneuden, joka odottaa oikeaa hetkeä puhjetakseen kukkaan. Ja se hetki kiitää lujaa ohitseni ja niin kuin levoton mieleni katoaa aurinko pilvien taakse. Ja katoan minäkin. Kerääntyy rinnalleni pieniä hikipisaroita, kun istun nojatuolissani ja katson ulos. Ne liikkuvat kohti lantiotani, putoaa hiljaa lanteiltani tuolille ja katoavat.Niin tulee kevät, en voi sitä estellä, en työntää pois, mutta samoin kuin tyhjät koivunoksat roikun minäkin elottomana.