On taivas hiljaa sammunut ja pienet tulikärpäset avaavat silmiään. Syksyinen tuoksu pyörii ympärillä, se kuiskii metsän siimeksessä ja huokaa mereltä päin. Taivas syttyy, kuin juhannusyön merenranta pieniin valopalloihin. On avaruus taas herännyt eloon ja minä, pieni ja ujo poika, istun kalliolla odottamassa syystaivaan tuovan toivomuksia ja unelmia. Katson tyhjyyteen hiljaa ja huokaan, kuin sumutorven ääni meren takaa kaikuu hiljaisuus sen ympärillä. Pimeyteen takertuu kaupungin huokauksia ja ihmisten levottomia jalanjälkiä. Yö taittuu pimeään, vaikka taivaanrannan takaa näkyy vielä muutamia karkuun juosseita punaisia säteitä, jotka eksyvät rannan ja taivaan välissä. Ja mietin, kuinka pieni ja merkityksetön olen tämän maailmankaikkeuden ympärillä. Kuinka merkityksettömiä ovat murheeni ja suruni, kuinka moni niitä ei kuule. Kuinka moni niistä ei välitä. Kiitää satelliitti taivaankaarta vasemmalta oikealle. Vaikka se on pieni ja melkein näkymätön ymmärrän, millainen tarkoitus sillä on. Vaikka en sitä näe, en tunne, se on osa minua ja minun elämääni. Ehkä en tiedä sitä, ehkä en huomaa, mutta kun katson sen viettelevää liikkumista mustan kankaan pinnalla ymmärrän, kuinka, niin kuin minäkin, se kulkee omaa reittiään, joka sille on joskus kirjoitettu. Ja jokainen liike, joka senttimetri taivaankannen päällä on sen tarkoitus ja tehtävä. Väillä se saattaa himmetä ja välillä taas kirkastua, kunnes sen aika on ohi, se on kadonnut kellastuneen metsän taakse ja unohdan sen.
Suljen silmäni ja kuiskaa kuu, silittää syksyinen tuuli hiuksiani! Ajattelen, että minulla ja tuolla taivaan matkaajalla on jotakin yhteistä. Uskon, että polkuni, jokainen askel, on ennalta kirjoitettu. Ja vaikka astun tieni ohi, on päämääräni ja kohtalo sama, niin kuin on lintujen matka kohti etelääkin. Ja kun tähdet hehkuvat, syttyy silmiini pieni valonkajo. Uskon, että vastoinkäymisetkin ovat osa tätä suurta matkaa, joka vuosia sitten minulle kirjoitettiin ja johon minut synnytettiin. Ja vaikka itkisin, tietäisin sen olevan osa tätä kaikkea valmista tarinaa, joka minun pitää kirjoituksista muuttaa todelliseksi. Vaikka et olekaan vielä vierelläni tiedän, että sinäkin näyttelet siinä suurta osaa. En tiedä, mikä on roolisi. Se selviää vain jatkamalla, lukemalla kappaleita loppuun ja uskaltamalla vain elää. Ehkä loppuni on surullinen, ehkä onnellinen. Mutta tiedän, että sitä ei minulle voi kukaan kertoa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti