Syksy..

Hassua, kun toiset masentuvat syksyn pimeydestä, mutta itse saan ehkä enemmän virtaa näistä synkistä syysilloista kuin kesän kuumista iltapäivistä. Ehkä kynttilänvalo, hyvä kirja tai kahvilan kuuman kahvikupin äärellä ihmisiä ihmetellen sydän lyö tyhjää ja antaa itselle anteeksi paljon asioita. En tunne masennusta, en surua, vaikka pimeys peittää elämän alleen jo keskipäivän tienoilla. Olen ehkä synkkä ihminen, mutta silti näen valon pimeässä. Vaikka en näe valoa omassa elämässäni, tuo sateinen syysilta jotekin lohtua murheelliseen elämääni. Voisin elää pimeää syksyä läpi vuoden, vai voisinko? Ehkä osaankin nauttia näistä illoista vain siksi, että niitä ei ole liikaa. Ehkä siksi, että niitä kaipaan kevään ja kesän aikana niin paljon, että kun ne päivät saapuvat sydämeni on sulaa vahaa ja herkistyn.