Satellite!

Kuinka monta eri unelmaa mahtuu siihen tunteeseen, kun aurinko on värjännyt taivaanrannan oranssiksi ja punaiseksi. Yllä oleva pimeä ja tumma avaruus kurottaa kätensä kohti sinua ja sitä halkoo pieni vilkkuva satelliitti? Ah, elämän pieniä iloja, joita mahtuu kourallinen ennakkoluulottomaan ihmiseen, joka osaa hyppiä unelmista haaveisiin..

" Jaksa vielä vähän.. "

Tiimalasi

On aikamme täällä,
niin rajallista.
Vain etsimme tietä,
niin onnellista.

Arki ja päivät,
seuranamme.
Laskut ja velka,
huolenamme.

Kaipaa käteni,
tukea ja turvaa.
Mieleni miettii,
vain itsemurhaa.

Onko aikaa tää,
joka annettiin.
Väärin käyttää,
vain surra ja murehtii.

Kun hiekka lasin,
alas putoaa,
Kun viimeinen jyvä,
alas katoaa.

Sä silloin tiedät,
aika tullut on.
Mietit hiljaa,
olenko onneton.

Jos tunne et sä,
vihaa ja surua.
Rutistat nyrkissäs,
onnen murua.
Olet valmis
tän kaiken jättämään,
Ja onnellisena,
pääset lähtemään.

Jos neuvon mä voisin,
sulle lukea.
Olisi siinä,
pari lausetta.
Älä koskaan anna,
periksi.
Viimeiseen asti,
anna kaikkesi.

Kiel Mannix

Just so powerful word "Perfect" is now in use..

Kiel Mannix

Sie oot yks feissarimoka itessäs!

Takerrutaan silloin raamattuun, kun on aihetta hakea tukea omalle kommentille. Jos perustelet kantojasi raamatun lauseilla, elä myös Raaumatun mukaan, älä harrasta huoreutta ennen avioliittoa, noudata seitsemää käskyä. Niin kauan sai olla ilman keskustelua "homoavioliittoa vastaan" mutta kyllä niitä ihmisiä on, jotka eivät asiaa vieläkään ymmärrä. Joskus tekisi mieli seisoa alasti eduskuntatalon rappusilla ja kysyä ihmisiltä, elääkö he raamatun oppien mukaan ja mitä mieltä he ovat homoavioliitoista. En ymmärrä, että nyky-yhteiskunnassa, modernissa ja kehittyneessä maailmassa on vielä näitä suppeita ja putkiaivoisia ihmisiä, ehkäpä he haluavat olla vain erilaisia ilman johdonmukaista ja oikein perusteltua mieipidettä. Ehkä he haluavat tehdä asiat toisin, vaikka loppujen lopuksi elävät täysin samoin, kuin homotkin. Antakaa nyt perkele kaikkien kukkien kukkia, me sinne helvettiin joudutaan, jos näin on oleva. Ei me teidänhiekkalaatikolla leikitä, älkää tekään sitten meidän!

Niin, kaikki alkoi tänä sateisena aamuna luettuani,

hymyä odotellessa, näitä mokia >>  (especially this one..)

Totta vaiko tarua..

Olen kaivannut sinun kosketustasi. Olen kaivannut kättäsi, joka sulkee minut syliisi. Olen kaivannut sitä tunnetta, kun jalkasi hyväilee minun jalkojani. Kun rintakehäsi painautuu minun selkääni vasten, kätesi vaeltaa levottomasti minun ihollani. Olen etsinyt sinua, jonka hengitys kulkee läpi hiuksieni. Jonka huulet suutelevat kaulaani. Kätesi, vahvat ja niin herkät, rutistavat minun kättäni, otat kiinni minusta ja tunnen, kuinka turvallinen ja onnellinen olo minut valtaa. Olen odottanut, että riisut minut silmilläsi ja hyväilet ajatuksillasi. Kuiskaat korvaani kauniita asioita ja piirrät ne iholleni. Olen uponnut sinun silmiisi, yhä uudelleen rakastunut hymyysi ja muistellut syksyn sateen herättäessä minut, kuinka pehmeät huulesi olikaan. Olet minut riisunut, sormillasi minun nappini avannut, koskettanut rintaani, ja nähnyt, kuinka ihokarvani nousevat pystyyn. Olet kuullut minun nauravan, kun suutelet kylkeäni. Olen luovuttanut, antanut minut sinulle ja sinä olet heittänyt alushousuni tuolini karmille. Ollut kova ja vahva, mutta silti niin lempeä ja hellä. Olen tuntenut, kuinka rintasi koskettaa selkääni, kuinka kätesi kirjoittaa runoja liikkuessa minun ihollani yhä uudelleen. Ja niinä hetkinä, kun olet nukahtanut minun viereeni, olet pitänyt kiinni, olen hymyillyt. Olen ollut onnellinen, kuunnellut sinun hengittävän ja tuntenut perhosia vatsassani. Enkä ole uskaltanut sulkea silmiäni, koska pelkäsin kadottavan tämän hetken. Ja aamuisin en ole avannut heti silmiäni, olen pidätellyt hengitystäni ja kuunnellut. Ja kun yskäiset tiedän, että tämä ei ole unta vaan todellisuutta. Niinä hetkinä haluaisin hypätä ylös, pomppia sängylläni ja leikkiä tyynysotaa kanssasi. Riisua kilpeni ja antaa itseni sinulle - kokonaisuudessaan.

On tämä teksti usein kadonnut minulta. Olen lukenut sitä iltaisin ja olen siitä nähnyt valveunta aamun pikkutunneilla. Olen potkinut tyynyjäni ja toivonut niiden älähtävän. Olen kastellut poskeni kyynelillä ja unohtanut hengittää. Odottanut olen usein kätesi liikkuvan hiljaa selkääni alas, kuin kevään lumikinokset katoaisivat vuorten rinteiltä. Ja haikeina hetkinä, kun en kuule sinua, kun en tunne ihoasi minun ihoani vasten, olen istunut alastomana sänkyni päädyssä. Olen katsonut ikkunasta heijatuvaa kuvaani. Se on kuin vaalea sumu, joka katoaa tuulen sitä puhaltaessa. Olen pukenut vaatteeni takaisin päälle, maannut sängylläni ja ollut ajattelematta. Minut on erottanut rintani liike kuolemasta, edes silmiäni en ole jaksanut liikuttaa. Olen itkenyt itseni usein uneen, sinun takiasi, ja olen luovuttanut - yhä uudelleen ja uudelleen. Olen luullut että olet todellinen, vaikka elät vain minun mielessäni ja unissani.

Suhteita ja sukellusvälineitä..

" Niin rypyt ilmestyivät silmäkulmiini. Hiuksieni joukkoon oli eksynyt muutama harmaa suortuva ja usein öisin jouduin käymään vessassa. Ryppyisillä sormilla en saanut enää auki kurkkupurkkia ja käytin usein lukulasejani televisiota katsellessani. Keinutuolin liitokset narskuivat, aivan kun polveni kävellessä, käteni kirjoittaessa. Ja kasvot olivat iän raiskaamat, tunsin vanhuuden tulevan, elämän ohittavan, oli ruokapöytä katettu yhdelle. Aamuisin keitin vain kupin kahvia ja käteni kuivasin yksinäisen käsipyyhkeen kulmaan. Nojasi hammasharja peiliä vasten, näytti kuin niitä olisi kaksi. Iltaisin istun nojatuolissani vilttiin kääriytyneenä, peitän viluiset jalkani ja ajattelen mitä teinkään väärin. Ja ajattelen koska tämä kaikki onkaan ohi. "

Vaikka kuinka katson peiliin, en näe voimaa enkä rohkeutta, en usko enää, että meille jokaiselle olisi se joku, se oikea. Ja kun mittari värähtää vuosi vuodelta lähemmäs nollaa, alkaa sitä varovasti hyväksymään oman epätäydellisyytensä ja luovuttamaan. Enää ei jaksa uskoa, ei edes yrittää. Vuosienkin jälkeen kirjoitan samoja sanoja, samoja murheita ja samaa pelkoa. Ja tiedän, vaikka kuinka haluaa jotakin, sitä ei aina saa. Vaikka se olisi rakkautta. Läheisyyttä. Turvaa ja tukea. Vaikka se olisi olkapää, johon nojata, hellyyttä ja kosketusta. Aitoa naurua ja ääniä asunnossa. Käsi rintakehäni päällä niinä hetkinä kun pelkään. Niinä hetkinä kun katson sinua silmiin ja sinä katsot takaisin.

Ja kun katson etelään tai pohjoiseen näen muuttolintujen kaartelevan pois minusta päin. Näen ystävien katoavan, näen heidät uusine perheineen ja ystävineen. Näen heidän jalanjäljet talvihangessa, kesällä hiekassa. Mutta omia jälkiäni en erota. Kuin olisin siinä samalla paikalla, jossa vuosi sitten seison ja katsoin syksyn kaartuvan pohjoiselle taivaalle. Ja tunsin, kuinka kylmä tuuli puhalsi läpi minusta, kuin kesäyön henkäys verhojen läpi kuiskaten uinuvan korvaan.

Maailmassa on paljon asiota, joita voit saada yrittämällä, mutta aitoa ja todellista rakkautta ja läheisyyttä ei voi ostaa. Sitä ei voi vain hakea, se löytää sinut. Se on voima, joka osuu kohdallesi, jos niin on kirjoitettu.

" Niin kovasti haluaisin tutkia merenpohjaa. Uida lämpimssä vedessä ja kietoutua hiljaisuuteen, joka on täynnä hiljaista elämää. Haluaisin syöksyä pää edelle elämääni, kuin hullu, täyttää happipulloni ja potkia vauhtia suurilla räpylöilläni. Mutta aina näen itseni huokailevan merelle, kuiskaavan toiveita, jotka koskaan eivät toteudu. Pelkurina, joka koskaan ei jalkojaan kastanut. Elämäni on kuin meri. Se on täynnä elämää, muistoja ja murheita. Mutta silti en näe ulapalla seilaavia laivoja, en kuule tuulen vastausta. Siinä rantakalliolla seison yksin. Kuin vanha mänty, joka hennoilla juurilla kurottaa kallion raosta rantaveden rajaan sammuttaakseen elämän janonsa. "

Last flower

Evening Start upon me..

Olit iltatähti, taivaan ainoa valopilkku.

Olit väri mustalla kankaalla.

Suunta kivisellä polulla.

Olit niin kaunis,

Muistettu usealla laululla.

 

Olit iltatähti, karkuun juoksit valoa.

Olit vastakohta auringon.

Niin valkoinen valosi,

Niin himmeä sykkeesi.

Joka aamu hän vain katsosi.

 

Olin poika kivisellä polulla, vailla suuntaa.

Olin murhe harmaalla ajalla.

Vailla toivoa, vailla uskoa.

Iltatähteni.

vain iltaa odotin, kuin syksy ruskoa.

 

Olin poika ilman kotia, vailla ystävää.

Näin päättymättömiä sotia.

Aamun noustessa.

Iltatähteni.

Katosit sen kasteessa.

 

Olin poika pieni ja levoton.

Olit tähti taivaan niin eloton.

Oli ihoni kuulas ja niin valkea.

Niin kuin valosi. Ja tahtosi.

Oi missä olet iltatähteni,

sinä iltana,

maailma ympäri pyörähti.

 

 

Susi lampaan vaatteissa..

Onko väärin pelätä joutuvansa viettämään yhden elämän yksin, vai onko se vain yksi tapa sääliä itseään oikeutetusti lisää? Entä jos jokaiselle ei olekaan sitä yhtä oikeaa, vain pieni kirja tarinasta ja kahdesta ihmisestä. Entä jos vastakohdat eivät sittenkään täydennä toisiaan vaan jingin ja jangin välissä kulkeva ohut viiva erottaa kaksi epätäydellistä toisistaan eikä he voi enää koskaan oppia tuntemaan toista, niin kuin on annettu ymmärtää. Onko unelmat tehty toteutettaviksi vai keinoksi unohtaa todellisuus ja herätä siihen, kun kaikki on ohi. Olemmeko koskaan kaksin vai onko niin, että loppujen lopuksi vastaamme kaikesta yksin?

Arttu Wiskari - Tuntematon potilas

Yksi niistä biiseistä, joita ei voi kuunnella ilman, että laskee mieleni alas. Jokin liikahtaa sisälläni ja kyynel näyttää, että en ole vielä täysin turtunut sisältä. Ne sanat, joitka astelevat esiin musiikin takaa jäävät syvälle soimaan ja ne sanat:

--------

..."Kuule mun toive, mä haluan pois
Eikö aikani täynnä jo ois?" ...

..."Vaikka itken, mä uskon,
että vielä me tavataan
Kun sinun arkkua me kannetaan,
poikki kävelemme kirkkomaan
Nyt ymmärrän pyynnön,
joka sai minut suuttumaan." ...

..."Kuule mun toive, mä haluan pois
Eikö aikani täynnä jo ois?" ...

--------