No More Divisions by Julien Drolon

Yksin ja yhdessä. Vailla rajoja. Käsi kädessä, kaikki elämän lahjoja.
Jokainen elämän arvoinen. Elä, niin kuin olisi päivä viimeinen.
Chance, gift, give..

Julien Drolon, M. Pokora

Irti kahleista.

Sano vain mitä ajattelet. Tee niin kuin haluat. Elä kuten tunnet ja riko kahleesi, jotka kiinni ovat ranteissasi. Älä anna mielesi estää sinua, älä pelkää hajota, koska joka tapauksessa, yrittämisestä huolimatta, poltat sormesi. Niin kuin tuli, hiipuu liekki elämän. Niin kuin vesi jäätyy talvella, hidastuu sinun juoksusi, kunnes jäät paikallesi. Etkä pääse irti pohjasta. Et nostaa jaksa käsiäsi, jotka juurtuneet ovat murheiden maahan. Ei lämmitä nouseva aurinko, ei piirrä varjoja kedon laidoille. Ja punainen on taivas, kun ilta herää. Ja silti kukat kauneimmat ovat mustavalkoiset. Olet ostanut lisää aikaa, olet ostanut onnea. Mutta maksanut olet kalliin hinnan. Vailla toivottua tulosta. Olen epäillyt jo kauan, mutta nyt, kun tähdistä kirkkain katosi maapallon liikkeessä, olen kadottanut sen valon silmistä, joka himmeänä yössä valaisi. Olen miettinyt pitkään. Olen hartaasti painotellut ajatuksilla, jotka vaakalaudalla keinuvat merihaudan yllä. Ja niin kuin pelkäsin, putosi puolet toivosta, osa uskosta irtosi otteestani. Ja minä polvistuin ja katsoin maahan. Sen kuivassa hiekassa vaelsi pieni toukka, kuin kuolemaa etsivä sielu autiomaan paahteessa. Katsoin, kunnes pisara taivaan pilvestä tipahti sen eteen ja sai se juodakseen. Ja tiesin, oli minunkin vaellettava yksin, jos toivon löytäväni sen. On minunkin uskottava, jotta saavuttaisin oman elämäni lähteen, joka vielä rautaisella rattaalla pumppaa vettä eteeni. Kun katson itään, näen haamujen kalpean liidon ja kun länteen, näen auringonnousun. Ja kun katson etelään, kutsuu se minua. Ja pohjoinen, kylmä ja pimeä, kutsuu sinua. Olen istunut nurmikolla kiitoradan päässä ja tuntenut viileän virran sekoittavan hiuksiani. Nähnyt villinä ja vapaana liitävät rautalinnut. Olen katsonut niiden perään ja sitonut köysiä niiden pyöreisiin jalkoihin. Mutta aina irroitin otteeni ja jäin paikalleni. Ja kun sanoo pieni tyttö minulle surullisia sanoja. Kuolee pois kesän kukkaset tiedän, että minunkin on aika nukahtaa ja kadota. Mutta sanon, keväällä palaan. Ja kun se päivä koittaa, jolloin rautainen lintu laskee mustat jalkansa asfaltin pintaan, saatan olla kyydissä. Saatan olla tai en, mutta tiedän, että liidän silloin vapaana.

Päiviä.

On aikoja jolloin,
kun kuu ei valaise.
On aikoja jolloin,
aamu ei valkene.
------------------
On päiviä jolloin,
surusi hajoittaa,
On päiviä jolloin,
yökin ahdistaa.
------------------
On iltoja jolloin,
nukahdat yksin.
On iltoja jolloin,
pelkoa yskin.
------------------
On aamuja jolloin,
pelkään herätä.
On aamuja jolloin,
en osaa pelätä.
------------------
Ja on aikoja,
kun itken itseni uneen.
Ja aikoja,
kun sydämeni leimahtaa tuleen.
------------------

Ratakiskoilla.

Kiiltää syyssateessa ruostuneet kiskot ruohottuneen penkan päällä. Hiljaisuuden riikkoo vain satunnaiset vesipisaroiden kosketukset rautaseen tiehen, joka halajaa kosketusta. Olen juna vanha ja ruosteinen. Seison hiljaa ratapihalla ja katselen. Lähtee muita junia, vain minä jään. Niin yksinäistä tää, elämä on. Vapautta on ikävä. Olen viimeksi liikahtanut vuosia sitten. Miten, en sitä enää muista. On vesisade ja talven vihlovat pakkaset rikkoneet kylkeni. Ja ammottavien lovien välistä karkaa sisäinen lämpöni. Olen eloton ja kylmä. Olen yksin ja minun on nälkä.

 

Olen turhaan odottanut päivää, jolloin taas moottorini käynnistän. Päivää kun tunnen tuulen kasvoillani ja aurinko paistaa suoraan yläpuolelta katsoen minun liikettäni. Seuraten minua ja yhtä aikaa katoamme taivaanrannan taakse. Olen kaivannut päiviä kun metalliset pyöräni syövät ratakiskojen pintaa ja kipinöiden sinkoillessa, ihmisten luodessa katseita liikun vakaasti ja ylpeänä eteen päin. Sitä päivää olen kaivannut kuin kevät lämpöä, kuin talvi lumipeitettä.

 

"Tuli päivä, kun istui mies sisääni. Se kojelautaani taputti ja varovasti yskäisi. Se avaimen minun lukkoon sujautti ja tunsin, kuin elämä taas joka kulman musta valtasi. En tiennyt mikä matkan oli tarkoitus. Ehkä viimeinen määränpää se oli, tämä vain ajatus. Mut totesin ja kiitin kovasti. Edes päivän elää saan, koko voimallani. Tumma pilvi pöllähti läpi piippuni. Hiljaa pyörät alkoi pyöriä, mies hurrasi. Olin palannut ajassa taakse päin, olin elossa. En odottanut turhaan, siinä kedolla. Hiljaa vauhti kiihtyi. Tunsin tuulen laseissa. Tunsin auringon, kuulin äänet ilmassa. Ja kun puomit laski, ihmiset pysähtyi. Veti pillinnarusta mies, osa pelästyi. Vaan tiesin minä, oli matkani viimeinen. Ei ollut lastia minulla, ei ihmisen ihmistä. Vain kuljettja ja minä, joka muistutti erästä. Taisi olla hän se, joka lippuja tarkisti. Joka kaikki paikat yöllä, aina varmisti. Oli ikä hänetkin vienyt mukanaan. Mut sisälläni tunsin, tää oli mukavaa. Me yhdessä joskus, tietä kuljettiin. Ja yhdessä meidät molemmat - seuraavana päivänä kuopattiin."

Kiss. Most beautiful thing between you and me.

kiss me and make the sorrowful pain go away
kiss me and tell me everything will soon be okay

kiss me and hold me tightly close to you
kiss me and whisper sweet words that are true

kiss me and and lay me on the bed
kiss me from my toes to my head

kiss me here and kiss me there
kiss me all over and anywhere

kiss me softly
and kiss me hardly

kiss me from ear to ear
kiss me after wipe my tear

kiss me kiss me kiss me more
and if you can't do that at least for once let me through the door 

By Ricky Baker.

 

Haavoja.

Kärsivän ihmismielen silmiin kun katsoo, saattaa nähdä pilkahduksen elämän takavesta. Voit kuulla, kuinka syvät huokaukset kaikuvat tuulessa ja kuinka valtamerien syvänteet hehkuvat mustanpuhuvina. Suru ja epätoivo. Masennus ja pelko puhuvat meille. Ne kasvavat pienissä kyynelissä, levottomissa halauksissa ja ikävissä sanoissa, jotka luovuttavat kerta toisensa jälkeen. Huudot kaikuvat tyhjien seinien pinnoilta, kun heikkona hajoat valkoisen seinän viereen alastomana. Haavoittuneena elämän vedonlyöntiprosenttien olessa sinua vastaan.

Tulee päiviä kun voisimme sukeltaa syvemmälle, kuin keuhkoissamme ilmaa riittää. Tulee päiviä, kun seisomme pilvenpiirtäjän tasanteella tunteaksemme kaupungin levottomat huokaukset, tuulen pyyhkivän arpista ihoamme ja kuivattaen suolanmakuisia kyyneliä. Tulee päiviä, kun emme erota yötä päivästä ja makaamme voimattomina ja avuttomina lehtikasan päällä haaveillen pilvilaivojen vapaasta liidosta. Ja kun niitä päiviä tulee, olemme kovin haavoittuvaisia ja pelokkaita. Olemme oravanpoikasia ajovaloissa, kaloja jäätyneen järven pohjassa. Ja tulee päiviä, kun kerran luovutamme ja nukahdamme murheiden kaivantoihin.

Olen usein elänyt mustia päiviä ja synkkiä yön pieniä tunteja raapien tapetin pintaa. Kirjoittaen valkoisella kynällä paperiin ja musteella tahrinut yön verhoa. Olen itkenyt sydämeni verille ja huutanut äänettömänä veden alla. Katsonut peiliin ja lyönyt sen pinnan pieniin palasiin, jotka lattialla heijastavat särkynyttä kuvaani. Ja niinä päivinä, kun ranteeni ovat vielä ehjät, en toivo sinun sanovan minulle kultaisia sanoja. En toivo maalauksia pilvilinnojen hennoista torneista enkä värikkäitä sateenkaaria. Toivon vain, että sanot minulle:

"

Itke poika pois sinun murheesi.

Itke niin kauan kunnes olet turtunut.

Itke pois poika sinun surusi.

Niin kauan että olet kerran murtunut.

Ja kun rikot poika itsesi.

Ja kun hajoan pieniin palasiin ja katoan.

Minä poika lupaan olla vierelläsi.

Ja uudelleen sinut rakennan.

Pelkää poika, kohtaa sinun pelkosi.

En lupaa elämää, en sanoja lempeitä.

Pelkää pois, nojaa olkapäähäni.

Lupaan vain, tarjota käsiä pehmeitä.

En kuulla halua, sanoja enkä valheita.

En kuulla unelmia en etsiä toivoa.

Haluan vain, että olet tukena.

Kun hajoan, lupaa olla minun turvana.

Tiedän, on minun surtava. On itkettävä, olla heikkona.

Niinä kertoina, kun alas vajoan,

Ja kun nousen ylös. Ja sielun tarjoan.

Tiedän olen, sama ihminen. Olen sama poika.

Olen ihminen.

Jos tuntea en saa, elämän surua.

En nähdä mustaa, en tuntea pelkoa.

En silloin voi kasvaa, en voimistua.

En herätä uudelleen, en vahvistua.

Siis pyydän sulta, älä lohduta.

Anelen sinua, älä toivoa kirjoita.

Älä luotani lähde yönä mustana,

pysy vierellä - minun turvana.

"