Oon ollut mä poissa,
anteeksi siitä.
Viestejäs lukee en
jaksanut oo niitä.
On ollut vaikeeta,
ja heikkoa.
Itkenyt oon mä,
Ilman toivoa.
Joskus tuntuu,
et syytä jatkaa.
En löydä mä täältä,
ees omaa matkaa.
Mä anteeksi pyydän,
kaikilta heiltä.
Jotka joskus on mut,
löytänyt tieltä.
Vaik kertoa en voi,
mikä mua satuttaa.
Toivon et sä ainakaan,
haluu mua kadottaa.
Kun tukea tarvis,
Ei sitä löydy.
Se pahentaa vaan,
se näkyy näis arvis.
Välil tuntuu,
et sanat nää.
Ne katoo ilmaan,
ne tyhjiks jää.
Mut älä sä mieti,
murheita näitä.
Ei johdu tää susta.
vaan pelkästään musta.
Olin myöhässä,
kun taakseni katsoin.
Tiesin et mä,
taakkani kannoin.
Mut tuntuu nyt,
et helpottaa,
seison sillalla,
mua pelottaa.
Anna anteeksi,
emmä pahalla.
Mut onnea en saa
ees rahalla.
ja kun katon itteäni,
huomaan sen.
Ei oo enää toivoo,
haluu jatkaa en.
En pysty kantaa,
elämä satuttaa.
On helpompi vaan,
kaikki unohtaa.
Kuulen äänen,
valo katoaa,
Nousen ylös
mun elämä hajoaa..
Siis pyydän mä hei,
älä unohda.
Kaikki tää paska,
oli vaan niin raskasta.
Jos suru jää,
kato ylös päin.
mä pilvellä istun,
ja niin yksin jäin...
------------------
Mut älä pelkää,
tää tekstii on.
En ajatellut,
olla peloton.
Kun aamulla herään,
mä mietin taas.
Onko tää elämää,
vai fantasiaa.
------------------
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti