Haavoja.

Kärsivän ihmismielen silmiin kun katsoo, saattaa nähdä pilkahduksen elämän takavesta. Voit kuulla, kuinka syvät huokaukset kaikuvat tuulessa ja kuinka valtamerien syvänteet hehkuvat mustanpuhuvina. Suru ja epätoivo. Masennus ja pelko puhuvat meille. Ne kasvavat pienissä kyynelissä, levottomissa halauksissa ja ikävissä sanoissa, jotka luovuttavat kerta toisensa jälkeen. Huudot kaikuvat tyhjien seinien pinnoilta, kun heikkona hajoat valkoisen seinän viereen alastomana. Haavoittuneena elämän vedonlyöntiprosenttien olessa sinua vastaan.

Tulee päiviä kun voisimme sukeltaa syvemmälle, kuin keuhkoissamme ilmaa riittää. Tulee päiviä, kun seisomme pilvenpiirtäjän tasanteella tunteaksemme kaupungin levottomat huokaukset, tuulen pyyhkivän arpista ihoamme ja kuivattaen suolanmakuisia kyyneliä. Tulee päiviä, kun emme erota yötä päivästä ja makaamme voimattomina ja avuttomina lehtikasan päällä haaveillen pilvilaivojen vapaasta liidosta. Ja kun niitä päiviä tulee, olemme kovin haavoittuvaisia ja pelokkaita. Olemme oravanpoikasia ajovaloissa, kaloja jäätyneen järven pohjassa. Ja tulee päiviä, kun kerran luovutamme ja nukahdamme murheiden kaivantoihin.

Olen usein elänyt mustia päiviä ja synkkiä yön pieniä tunteja raapien tapetin pintaa. Kirjoittaen valkoisella kynällä paperiin ja musteella tahrinut yön verhoa. Olen itkenyt sydämeni verille ja huutanut äänettömänä veden alla. Katsonut peiliin ja lyönyt sen pinnan pieniin palasiin, jotka lattialla heijastavat särkynyttä kuvaani. Ja niinä päivinä, kun ranteeni ovat vielä ehjät, en toivo sinun sanovan minulle kultaisia sanoja. En toivo maalauksia pilvilinnojen hennoista torneista enkä värikkäitä sateenkaaria. Toivon vain, että sanot minulle:

"

Itke poika pois sinun murheesi.

Itke niin kauan kunnes olet turtunut.

Itke pois poika sinun surusi.

Niin kauan että olet kerran murtunut.

Ja kun rikot poika itsesi.

Ja kun hajoan pieniin palasiin ja katoan.

Minä poika lupaan olla vierelläsi.

Ja uudelleen sinut rakennan.

Pelkää poika, kohtaa sinun pelkosi.

En lupaa elämää, en sanoja lempeitä.

Pelkää pois, nojaa olkapäähäni.

Lupaan vain, tarjota käsiä pehmeitä.

En kuulla halua, sanoja enkä valheita.

En kuulla unelmia en etsiä toivoa.

Haluan vain, että olet tukena.

Kun hajoan, lupaa olla minun turvana.

Tiedän, on minun surtava. On itkettävä, olla heikkona.

Niinä kertoina, kun alas vajoan,

Ja kun nousen ylös. Ja sielun tarjoan.

Tiedän olen, sama ihminen. Olen sama poika.

Olen ihminen.

Jos tuntea en saa, elämän surua.

En nähdä mustaa, en tuntea pelkoa.

En silloin voi kasvaa, en voimistua.

En herätä uudelleen, en vahvistua.

Siis pyydän sulta, älä lohduta.

Anelen sinua, älä toivoa kirjoita.

Älä luotani lähde yönä mustana,

pysy vierellä - minun turvana.

"