Siihen mihin synnyit, on tyydyttävä..

Ehkä vuosien valittelun jälkeen olisi aika ottaa itseään niskasta kiinni, olla mies ja näyttää, että vastoinkäymiset ovat tehty voitettaviksi ja elämän suolaksi. Ilman ylämäkiä ei nauti alamäkien vauhdista. Positiivisessa mielessä.

Minussa on asioita, joita en voi syystä tai toisesta muuttaa, oli kyseessä raha tai rakkaus, mutta monta asiaa olen päättänyt jäättää taakseni, ottaa tulevaisuus uutena ja mielenkiintoisena ja taistella. Samoin päätin "muuttaa" itseäni. Katsoa itseäni peilistä ja ne asiat, joita itsessäni vihaan, päätin nekin muuttaa. Ja huomio! Ei puhuta tietenkään mistään operaatioista, ehkä enempi henkisen hyvinvoinnin kartoittamisesta ( olen kuin Jokisen Ellu Kumman Kaasta..) sekä totta kai oman tyylin löytämisestä. Hiukset saavat aivan uuden muodon, samoin päätin siistiä naamavärkkiäni. Siinä on kyllä iso MUTTA, jota ei hetkessä muuteta, ja joka on se minun heikoin kohtani (itsetunnon musertaja) mutta ehkä tulevaisuudessa. Ruokavalio, Check! Tyyli, Check! Minä, Check! My life, Check man!

Päivitän blogiini miten onnistun tässä yrityksessä. Pelottaa perkeleesti ja jännittää ihan älyttömästi. Päätin jättää myös ihmiset, jotka minua ei avosta, taakseni. En työnnä ketään lankulta alas, mutta se mikä minusta tuntuu hyvälle, on se minun juttu! Samoin olen liian kauan mennyt pää alhaalla, katsellut toisten varpaita, ehkä pyrkinyt miellyttämään ja tätä kautta saamaan hyväksyntää. Nyt olen tajunnut, että en ole saavuttanut sillä mitään. En päättänyt olla kylmä ihminen, mutta päätin, että minun elämäni, minun päätökseni. En elä heille, elän itselleni.

Tälläisen päätöksen olen tehnyt ennenkin. Silloin onnistumisen edellytyset olivat ehkä paremmat, koska nyt olen vuosia kaivanut kuoppaa itselleni, ja nyt, kun päätän täyttää kuoppani, voi olla, että se on aivan liian syvä. (hmmm.. pilkkuja(ko)..) Voi olla että tämä on viimeinen kerta kun jaksan yrittää. Jos en pääse jaloilleni en tiedä, mitä tulevaisuus tuo mukanaan. Se, että on elänyt ne hetket kun on nauranut silmät vedessä, niitä hetkiä kun on miettinyt itsemurhaa ja niitä hetkiä kun on ollut niin voimaton ja surullinen, että edes rakkaimmat asiat elämässään ei ole auttanut, on ehkä se voimavara jota minun tulee hyödyntää. Silti tiedän, että vie vuosia aikaa päästä edes siihen tilanteeseen jolloin aamulla et itke ja illalla et murehdi. Se voi olla minun heikko kohtanu, minun tuhoni.

Kaikesta huolimatta olen päättänyt yrittää. Ehkä ajatus "En minä siihen kuole!" vie minua eteen päin.