Oletko koskaan kuullut, kuinka tuuli ulvoo ullakolla? Oletko kuullut, kun yksinäinen lintu laulaa metsässä? Oletko koskaan huokaillut meren äänille tai kuunnellut kaupungin raskasta melua kerrostalon katolla iltaisin? Oletko kuullut kun sydän särkyy? Kun sielu pakenee ja lentää taivaaseen.
Maailmassa on paljon naurua ja iloa. Niitä ääniä sinä kuulet, riittää kun istut lähikahvilan terassille seuraamaan ihmisten elämää. Mutta kuinka usein sinä kuulet surun ja yksinäisyyden ääniä. Kuinka usein huokaus kantautuu yksinäisen suusta sinun korviisi tai tippuvan kyyneleen hento koputus? Elämässä on paljon iloa, jota me näemme, mutta usein emme huomioi surua ja epätoivoa. Kun yksinäinen rikkoutuu hiljaisuuteen ja surullinen putoaa korkealta alas murheiden valtamereen. Miksi me piilottelemme näitä ikäviä tunteita, vaikka ne ovat osa elämäämme?
"Ja niin naapuriasunnon iloinen koiran ulkoiluttaja katosi sinä yönä. Me emme häntä enää nähneet. Emme hänen hymyään tai tervehdyksiään. Hän oli mielestäni onnellinen. Mutta kuulin, kuinka iltaisin hän huokasi syvään, luulin sen olevan vain väsymystä. Öisin hän käveli lattialla niin, että kuulin ne pehmeät askeleet asuntooni. Luulin, että hän vain ei saanut unta. Itkeäkin hän saattoi joskus, senkin kuulin, mutta luulin, että hän oli vain surullinen. Ei enempää. Nyt kun en kuule enää askelia, en huokauksia tai itkua, minä kävelen iltaisin lattiallani. Huokaan syvään ja kun mietin häntä saatan itkeä ja miettiä ´Miksi en osannut häntä auttaa kun oli vielä aikaa. Miksi en huomannut tai arvannut, että hänellä on vaikeaa?!´."
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti