Sisältäni..

Laskevan auringon nauru ja nousevan kuun huokailu sytyttää taivaan tähtiä ja maalaa metsän latvoja punaisella maalilla. Auringon säteet heiluttavat vienosti viimeisiä toivotuksia ja kuu, joka kalmeana nousee salaperäisesti, hukuttaa viimeiset valonsäteet pimeään. Illan kirpeä ja kostea ilma piirtää huurullaan ikkunoihin pieniä viivoja, peittyy nurmikko keveällä kasteella. Joen aaltoileva pinta nostaa usvaa peltojen poikki. Ilma viilenee ja tunnen, kuinka syksy tekee tuloaan. Laululintu hljenee metsän siimeksessä. Ulvoo koira kaukaisuudessa. Se valittaa ja itkee. Itkee yksinäisyyttään. Paljain varpain seison nurmikolla ja tuntuu, kuin usva tulisi luokseni ja kietoisi minut ympärilleen. Hukun, kuin unimaalima olisi saapunut luokseni. Tuntuu nurmikko pehmeältä ja kylmältä jalkapohjieni alla. Kastepisarat, jotka nuokkuvat ruohonkorsien kärjissä, helmeilevät kuun kylmää valoa. Ja kun pohjoisesta tuulee, pakenee paksu usva ja avautuu ympärilleni hämärä maailma, jonka syksy on ehtinyt väreillään värjäämään. Taittuu koivu metsän laidalla, peittyy kivi sammaleen alle ja kun nostan käteni ilmaan, suljen silmäni saatan kuulla pilvien liikehtivän taivaalla. Pieni ihminen suuren maailman edessä. Tuntematon on tuo kaikkeus ja vain pienen osan siitä olen itselleni kertonut. Avaruuden loputon tyhjiö, kulkee tuntemani kylätie lopputomasti, aina palaten samaan pisteeseen. Maailma on minulle kuin loputon laulu, jonka sanoja jo alan oppia, mutta jonka säveltä en muista enkä sanojen merkitystä tiedä. Mutta olen valmis ne opettelmaan.

Niin kuu ja tähdet elävät sopusoinnussa taivalla. Ne tuntevat toisensa ja vaikka harvoin puhuvat toisilleen, ne tietävät mitä toinen ajattelee. Ne saattavat viettää tuntikausia hiljaisuudessa. Varovasti liikehtiä omia ratojaan, mutta koskaan eivät epäile toisen olemassa oloa. Minä. Koitan kuunnella sisäistä ääntäni. Oppia tuntemaan itseni ja uskomaan, että minä, pieni ja hento olento päällä kostean nurmen saatan joskus olla kuin kuu, jonka viereen syttyy kirkas tähti. Että minun ei tarvitse olla täydellinen, ei edes kokonainen, vaan pintani saa täyttyä kuopilla ja viivoilla. Että minä saatan joskus paistaa kirkkaana, joskus kylmänä ja haaleana, mutta silti. Joka ikinen yö sinä sytyt viereeni ja joka ikinen päivä, vaikka emme toisia näe, tiedän, että olet siinä. Ja kun tarvitsen sinua sytyt lähelleni ja vaikka seilaan läpi taivaankannen, seuraat sinä minua.