Mikä tekee deittailusta niin vaikean, kuin se tuntuu olevan?Vai onko se vaikeaa? Johtuuko se odotuksista. Siitä, että pelkää itse pettyvän vai siitä, että toinen pettyy? Treffien sopiminen ja niiden suunnitteleminen tuntuu olevan ensimmäinen konkreettinen askel kohti aina niin tuntematonta. Oli kyse sitten ensimmäisistä tai toisista treffeistä, tuntuu, kuin kaiken pitäisi olla täydellistä. Haluammeko, että toinen näkee toisen parhaimmillaan ja miksi pelkäämme näyttää sitä, millaisia me olemme huonoimmillamme. Onko se kohteliasta esittää jotakin muuta, kuin oikeasti on, tai ainakin parannella todellisuutta, vai onko treffien tarkoitus luoda illuusio siitä, millaista kaikki voisi olla? Piileekö jokaisessa parisuhdehirviö, joka tahtoo luoda uudelleen täydellisen vaikutelman, joka kestää sen illan, ehkä yön ja kun aamu lankeaa palaamme todellisiksi ja suuntaamme vessan peiliin tuijottamaan punaisia silmiämme ja harjaamaan takkuisia hiuksia. Suurin osa ajasta parisuhde on arkea ja tavallista elämää. Ei se ei ole niin kuin televisiossa tai elokuvissa. Arki ei ole pelkkää kynttiläillallisia tai kuutamokävelyjä. Vai onko deittailu kuin pokeria, jossa oikealla hetkellä lyödään All-In-One ja toivotaan päävoittoa?
Treffien jälkeen maailma muuttuu, ajatukset muuttuvat ja tunnemme sisällämme monenlaisia tuntemuksia. Emme ole varmoja, emme tiedä tai tiedämme, että emme tiedä. Voiko koskaan olla varma treffien jälkeen, minkä suunnan tulevaisuus ottaa? Jatkuuko matka yksin vai yhdessä. Osa deiteistä on kuitenkin sellaisia, että tiedämme vielä tapaavamme. Osa on sellaisia, että tiedämme, että emme enää tapaa. Tiedätkö milloin eteesi osuu ihminen, joka soittaa sinulle kahdelta yöllä vain kuullakseen äänesi, milloin tiedät, ettet enää kuule hänen ääntään tai näe hänen kasvojaan? Onko se tietty tunne tai merkki, jonka sinun pitäisi nähdä? Vai huomaatko sen jo ennen, kuin tienne eroavat? Miksi emme osaa sanoa suoraan, pelkäämmekö satuttaa toista vai sitä, että satutamme itseämme? Ehkä se on tapa varmistua omista tunteista, välttää hätiköityjä päätöksiä ja antaa aikaa. Ensimmäiset tai toiset treffit eivät kuitenkaan kerro kaikkea, aina jää jotakin kertomatta tai kuulematta. Aina jää jotakin epäselväksi ja jotakin kysymättä taisanomatta. Ja aina mietimme mitä olisimme voineet tehdä toisin, ja mitä olisi pitänyt tehdä toisin. Tai ehkä toivomme, että tunteemme muuttuvat, vaikka jotenkin tietää, mitä olisi pitänyt tehdä ja sanoa. Vaikka se olisi sitten satuttanutkin. Mutta onneksi kolikolla on kaksi puolta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti