Seison kotisataman laiturilla ihaillen auringonlaskua meren laineiden yllä. Piilottaa kohta meri auringon alleen, syvyyksiin hukuttaa. Mietin hiljaa minne katoaa valo, mihin häviää päivät. Haluaisin tietää, mitä meri kuiskaa, mitä se piilottaa alleen laineiden tummien. Nostan purjeet ja lähden etsimään vastauksia, kuntelemaan kuinka meri kuiskaa nimeäni. Seuraan aurinkoa niin pitkälle kuin ehdin. Niin pitkälle kunnes päivä muuttuu yöksi, aurinko kuuhun. Ei näytä valo enää tietäni, seuraan tähtiä. Laskevan auringon viimeinen välähdys laineiden yllä värjää veden vihreäksi kunnes yö kaappaa kaiken valon. Nostan purjeet yhä ylemmäs ja kiihdytän vauhtiani, en halua hukata aikaa, en aurinkoa. Vastoin tahtoani meri nostaa aaltoja, laineet lyövät kuohupäisinä veneen laitaa. Se koittaa hidastaa matkaani, mutta en anna itselleni, en merelle periksi. Seilaan läpi yön, seuraan tähtiä ja ihailen kuuta, joka kainolla valolla, kuin häpeillen, valaisee tietäni tuntemattomaan. Kuljettaa meri minut yhä kauemmas kotia, niin kauas ettei korkean majakan toivonvalo edes tavoita minua, vaan ehtii hukkua matkalla meren aaltojen alle. Tuhansien vuosien haaksirikot ja kuolemat tuntuvat todellisilta. Tuntuu kuin sata merimiestä kutsuisi minua ja kurkistan laidan yli tummaan veteen näkemättä mitään. Vain heijastuva tähtitaivas luo merenpohjan ylle vedenpinnan. Kuin miljoona meritähteä uisi lähellä pintaa. Upotan käteni ja koitan saada käteeni yhden niistä tähdistä. Jää jäljelle vain rikkoontunut peilipinta, nostan käteni ja tunnen kuinka tuuli puhaltaa purjeiden läpi. Tuntuu kuin vaeltaisin yksin läpi tuntemattoman, läpi pimeän unen, jossa toivo, usko ja rakkaus eivät minua herätä, jossa suru ja ikävä ei ole enää todellisuutta.
Monta pitkää mailia, yhtä monta pitkää tuntia seilaan ja näen aamun sarastavan. Jään tuijottamaan ulappaa ja odotan. Odotan auringon ensimmäistä sädettä, ensimmäistä pilkahdusta. Aika tuntuu pysähtyvän paikoilleen, kuin sadussa kaikki pysähtyy ja olen siinä. Vain hetki näen ne värit, jotka tunteja sitten hukkasin merelle. Oransseja ja punaista, keltaista ja kultaa. Kuin tähdet yössä tuhatkertaisena. Tunne ja lämpö joka minut valtaa on sanoinkuvaamatonta. Katoaa kylmä, katoaa kaikki paha. Vain minä ja meri, joka satamassa kuiskasi nimeäni. Niin yksin. Mutta silti niin onnellinen.
Matkani jatkuu kohti ääretöntä, kohti menneisyyttä ja tätä hetkeä. On purjeeni jo ylhäällä. Seilaan ja meri minua keinuttaa. Löysin auringon, mutta en halua lopettaa. Haluan jatkaa matkaani. Haluan nähdä maailman laidan ja mitä on sen jälkeen. Voin vain kuvitella sitä tunnetta, kun putoaa vesi alas kaukaisuuteen. Pudistan vedet hiuksistani ja seilaan. Yhä kauemmas kotoa, yhä lähemmäs tuntematonta. En tiedämitä haen, mitä etsin, mutta silti tuntuu, että edessäni on jotain mitä hukkasin vuosia sitten. Hiljenee meri ja laskee aallot. Ei puhalla tuuli, edes pieni vire paina purjeitani, jotka levottomana makaavat maston päällä. Tuntuu kuin kaikki liikkuisi ympärilläni vauhdilla vaikka tiedän olevani paikallani. En liiku, ei kuiskaa meri, ei loista yön tähdet veden pinnalla. Vain lasipintainen meri ja aurinko pitävät minut tudellisuudessa. Niin hiljaista. Niin surullista.
Rikkoo hiljaisuuden kuohunta, joka kaukaa kantautuu. En tiedä missä olen, mikä edessäni minua kutsuu. Nostaa kuohunta ääntään jossain kaukaisuudessa. En tiedä olenko löytänyt maailman laidan vai olenko vain eksynyt yksinäisyyteen, jossa meri minut sekoittaa äänillään. Odotan paikallani, lasken purjeeni. Vetää vesi minua eteen päin. Kuin pieni ja hento virta kuljettaisi minua kohti ulapan tyhjyyttä. Suljen silmäni. En avaa niitä enää vaan hukun. Viimeinen hengenveto. En tunne pelkoa tai surua, vihdoin olen onnellinen. Vihdoin löysin maailman laidan. Peittää minut kuohunta ja meri, peittää ne minut alleen tyhjyyteen. Vain tähdet öisin näyttävät tietäni, kun pimeässä seilaan läpi mustan yön. Olen historiaa. Historiaa, jota ikinä ei kirjoitettu, ei puhuttu. Ei muistettu eikä kaivattu.
Rupesin eilen illalla oikein miettimään tv-sarjoja katsoessani Miehen puolikkaat -sarjaa. (Osaksi Charlie Sheen takia..) Mitkä sarjat ovat olleet itselle "tärkeitä", joita on aktiivisesti tullut katsottua. Mieleen muistui Oz- Kylmä Rinki -sarja jota uskollisesti tuli iltaisin katsottua, osaksi hyvän formaatin takia ja osaksi totta kai puolialastomien miehien ja homojen takia. En väitä etteikö joskus ole tullut fantasioitua juuri tuollaisesta ympäristöstä, jossa vartija sulkee miehen selliinsä ja... Muistan ihailleeni näyttelijä Christopher Peter Melonia, joka sai jo silloisen nuoren pojan sydämen pomppailemaan varsinkin useiden eroottisten kohtausten miesten kanssa. Sarjanakin totta kai pidin kyseisestä ohjelmasta, joka valitettavasti lopetettiin 6. tuotantokauden jälkeen. Muista en näytettiinkö jokainen sarja Suomessa, mutta sen muistan, että illan kohokohta sarja oli. 
Toinen ehdoton suosikkisarja on Supernatural. Tämä sekä ohjelman että näyttelijöiden takia. Ehdoton suosikkisarjoihin kuuluva ja yksi ehkä komeimmista miehistä, Jensen Ackles, tähdittämä pätkä jaksaa kiinnostaa yhä. Jared Padaleckis kanssanäyttelijänä täydensi sarjan niin mielenkiintoiseksi että katsottavaksi. Silti kumpikaan näyttelijöistä ei ollut minulle sellainen kundi, jonka kanssa haluaisin viettää Rest of my life. En valehtele, vierestä voisin herätä useamminkin, mutta tiedän itseni ja tiedän mitä haluan. Silti edelleen seuraan sarjaa ja haaveilen, niin kuin moni muukin. Minä toisesta syystä ja toiset toisista syistä.
Tv -sarja Heroes oli yksi sarjoista, joka jaksoi kiinnostaa mielenkiintoisen näyttelijäkaartin takia. Suosikiksi nousi Zachary Quinto, joka oli monien päiväunien kohde ja yöllisten ajatusten kuva ja rakkaus. En tiedä mikä miehestä tekee niin haluttavan, mutta pakko tunnustaa, että tämä mies on yksi monista, jota olen joskus "melkein oikeasti" halunnut. No en mitenkään sairaanloisesti, mutta usein toivonut tapaavani juuri tämännäköisen miehen. Näin sivulauseena pitää mainita, että ulkonäkö ei ole minulle se tärkein, ei missään nimessä, mutta nyt kun puhutaan ihmisistä, joita en voi koskaan saada keskitytään vain tuohon silmäniloa tuovaan kuoreen. Luulen että kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa ja edelleen tämän miehen nimi ja olemus saa sydämen pomppailemaan. Heroes ei sarjana minua sytytä, mutta myös muiden miesnäyttelijöiden takia sarjaa tuli katsottua aktiivisesti. 
Sitten ehkä aivan eri kastiin kuuluva sarja Deadwood. Damn. Nyt on pakko tunnustaa, että en osaa sanoa mikä sarjasta teki hyvän. Pidin tästä HBO tuottamasta sarjasta ihan älyttömästi. Juoni, näyttelijät ja tapahtumat kiinnostivat. Nyt joku saattaisi ajatella, että kuljen tetsoni päässä, hyppään hevosen selkään ja ratsastan auringonlaskuun, mutta ei. En ole Villin Lännen fani, mutta silti tämä karu sarja rankkoine kohtauksineen ja ihmisten julmuus kiinnosti. Totta kai tästäkin sarjasta löytyi se ehdoton suosikki. Tummine viiksineen ja kunniallisella ajatusmaailman omaava näyttelijä Timothy Olyphant hurmasi minut täydellisesti. Sarja sinänsä oli aika outo, mutta ehkä siitä syystä se herätti kiinnostukseni. Deadwood on yksi sarjoista, joista olisin toivonut vielä muutaman tuotantokauden lisää. 
