Huomenta. Muutama minuutti töiden alkuun. Kahvia ja tupakkaa. Tosimiehen aamupala. Ajellessani töihin kuuntelin radion kirkko- ja homoavioliittokeskustelua ja tajusin, kuinka epäinhimillisesti ihmiset miettivätkään. Tai itsekeskeisesti. Ymmärsin, että toisten maailmankatsomus eroaa omastani aivan totaalisesti. Itse uskon, että jokainen meistä on ihminen sukupuoleen katsomatta. Jokaisella meistä on tunteet ja halut. En ymmärrä miksi meistä jokainen ei voi olla vain onnellinen ja jättää muiden asiat huomioimatta. Pyrkisivät itse elämään omien oppiensa kanssa ja antaisi niiden elää sitä elämää, johon itse uskovat.
Mielestäni hyvä kommentti oli juontajan lukema juttu mooseksin kirjasta. Se meni jotenkin "ja kaikki, jotka seitsemäntenä päivänä töitä tekevät tapetaan miekoilla!. Ajattelin niitä kaupassa työtä tekeviä, yksityisyrittäjiä, jotka raamatun mukaan pyhäpäivänä tekevät työtä eivätkä siten usko tai kunnioita raamatun oppeja. Haluaisin tavata kaikki ne ihmiset, jotka vetoavat homoavioliittojen ja homosuhteiden olevan raamatun oppien vastaista. Haluaisin tavata ne ja kysyä elävätkö ne raamatun oppien mukaan. Kirjaimellisesti.
Haluaisin myös muistuttaa siitä, että ihmiset jotka ovat eronneet, mutta silti ovat oikeutettuja avioliittoon vihkimiseen eivät ole eläneet raamatun oppien mukaan:
"Ei Jumala luonut vain miestä eikä antanut elämää ja henkeä vain hänelle. Miten mies yksin voisi pyytää jälkeläisiä Jumalalta? Varokaa siis, ettei kukaan teistä hylkää vaimoaan, jonka on ottanut jo nuoruudessaan!" (Mal. 2:15)
Itse en kirkkoon kuulu, se ei johdu mediasta eikä homoavioliittokielteisestä kannasta julkisuudessa. En ole kuulunut kirrkkoon enää hetkeen. Oma syyni kirkkoon kuulumattomuuteen johtuu enemmän siitä, millainen uskonnosta ja kirkosta on tullut. Kirkko ei enää ole tuki ja turva, apu, vaan se on byrokraattinen elin meidän vääristyneessä yhteiskunnassa. En ymmärrä miksi homous on ainoa asia, johon on takerrettu. Uskon, että suurin osa kirkkoon kuuluvista eivät elä raamatun oppien mukaan, mutta se annetaan heille anteeksi. Se, että rakastut samaan sukupuoleen kuuluvaan ihmiseen tuomitaan, vaikka tunne on inhimillinen, ihmiselle ominainen tunne, joka on voimista suurin ja vahvin. Silti se meiltä kielletään.
Luin yhden foorumin keskustelupalstalta agrumentin, jossa sanottiin avioliiton olevan sukua jatkettava traditio. Se, että me emme voi jälkeläisiä saada määrää, ettemme voi avioliittoon sitoutua. No, voihan se noinkin ajatella. Mutta entä ne lapsiperheet, joissa vanhemmat eivät ole avioliitossa, entä ne lapsiperheet joissa isä ja äiti eivät halua avioliittoon sitoutua, ei nyt eikä ikinä. Entä ne perheet, joissa vanhemmat eivät voi lapsia saada tai eivät lapsia halua. Onko avioliitto lupaus perheentymiseen ja lapsien tekoon. Vaaditaanko laki, että avioliittoon solmiutuneet joutuvat tekemään lapsia, vai pitäisikö heillä jo lapsi olla, ennen kuin kirkko voi nämä kaksi ihmistä yhteen vihkiä.
Loppujen lopuksi kun ajattelee asiaa avioliitto ei ole muuta kuin juridinen keino ja syy. Vaikka vanhemmat eivät olisikaan avioliitossa ei se merkitse lapsille, että heillä ei ole isää tai äitiä. Itse en niinkään perusta avioliitosta. Mielestäni tärkeintä on se, että molemmat rakastavat toisiaan elämänsä loppuun asti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti