puhumattakaan konttaamisesta. käveleminen on yliarvostettua. sanotaan että tärkeintä on se mitä tapahtuu siinä suurinpiirtein menneisyyden ja tulevan välissä juuri nyt mutta siinäpä yrität olla olemassa kun ei ole vielä toipunut äskeisestäkään.
"tartu hetkeen! ja elä tätä päivää. Aina se tosiaan ei ole ihan niin helppoa kun sekä takana että edessä on vain pettymyksiä ja pahaa oloa, yksinäisyyttä..
Itse en osaa nauttia tästä hetkestä, koska tiedän mikä edessäni odottaa ja toipuminen on mahdotonta. En tiedä sun tilannetta, mutta toivon, että löydät tavan unohtaa menneet, kerätä voimia ja jatkaa matkaa. Toivon sitä kovasti itsellenikin..
menneestä on niin paljon jo ihan fyysisiäkin jälkiä että tuskin pääsen siitä enää irti koskaan, suoraan sanottuna täysin terve en ole enää koskaan (kyllä, tilanteeni on se että olen päästäni vialla ja pahasti). kai se on vaan opeteltava elämään sen kanssa. toivottavasti vielä opitaan :)
Minäkin tiedän hiukan mistä puhut, nuoruudestani löytyy myös fyysiset jäljet, jotka eivät koskaan parane. Silti, voi olla että minäkin olen päästäni vialla, mutta uskon joka vastoinkäymisen vahvistavan minua minuna. En sano että se vahvistaisi minua elämään tai muuta naiivia. Mutta olen tälläinen kaiken sen jälkeen, enkä muutu.
Mutta usko tai älä, tiedän mistä puhut, ainakin murusen taivasta. Ei se koskaan, se tunne, katoa. Sen kanssa on tosiaan opittava elämään. Loppuun asti. Luovuttamatta!
puhumattakaan konttaamisesta. käveleminen on yliarvostettua.
VastaaPoistasanotaan että tärkeintä on se mitä tapahtuu siinä suurinpiirtein menneisyyden ja tulevan välissä juuri nyt mutta siinäpä yrität olla olemassa kun ei ole vielä toipunut äskeisestäkään.
"tartu hetkeen! ja elä tätä päivää. Aina se tosiaan ei ole ihan niin helppoa kun sekä takana että edessä on vain pettymyksiä ja pahaa oloa, yksinäisyyttä..
VastaaPoistaItse en osaa nauttia tästä hetkestä, koska tiedän mikä edessäni odottaa ja toipuminen on mahdotonta. En tiedä sun tilannetta, mutta toivon, että löydät tavan unohtaa menneet, kerätä voimia ja jatkaa matkaa. Toivon sitä kovasti itsellenikin..
menneestä on niin paljon jo ihan fyysisiäkin jälkiä että tuskin pääsen siitä enää irti koskaan, suoraan sanottuna täysin terve en ole enää koskaan (kyllä, tilanteeni on se että olen päästäni vialla ja pahasti). kai se on vaan opeteltava elämään sen kanssa. toivottavasti vielä opitaan :)
VastaaPoistaMinäkin tiedän hiukan mistä puhut, nuoruudestani löytyy myös fyysiset jäljet, jotka eivät koskaan parane. Silti, voi olla että minäkin olen päästäni vialla, mutta uskon joka vastoinkäymisen vahvistavan minua minuna. En sano että se vahvistaisi minua elämään tai muuta naiivia. Mutta olen tälläinen kaiken sen jälkeen, enkä muutu.
VastaaPoistaMutta usko tai älä, tiedän mistä puhut, ainakin murusen taivasta. Ei se koskaan, se tunne, katoa. Sen kanssa on tosiaan opittava elämään. Loppuun asti. Luovuttamatta!