sunnuntai 12. joulukuuta 2010

Reseptilääkkeenä.

Löytyykö yksinäisyyteen reseptilääkettä? Osaako joku kertoa? Pitkään olen etsinyt vastauksia, olen etsinyt hoitokeinoa yksinäisyyteen. Vai onko tämä tauti yksi niistä, johon ei ole hoitokeinoja. Jota on kärsittävä ja sen kanssa on opittava elämään.

yksinäisyys = kuolema,  jota en voi paeta.

Mitä ihmiset ajattelevat minusta? Usein mietin kuinka ihmiset näkevät minut. Vaikka olen surullinen ja peloissani näkevätkä he minussa sen? Luin jostakin että silmät ovat sielun peili. Ehkä nyt tiedän, miksi minun tekee pahaa, kun joku katsoo silmiini. Pelkään että paljastun ja pelkään, että näen toisen silmissä sen, mitä itse kaipaan. Iloa.

Kuolema > yksinäisyys, sille voin tehdä jotakin.

Usein seison takaovellani ja katson taivaalle, katson maailmaa ja sitä elämää, joka hiljaa tyyntyy betonitalon alle. Usein poltan savukkeen ja jostain saan aina toivoa. Jotenkin aina päätän tehdä elämälleni jotakin, ottaa riskejä ja katsoa, ehkä katua, mutta silti jättää valittaminen ja edes yrittää. Aamulla kun herään minua vituttaa taas ja palaan samaan synkkän arkeen. Valvon muutenkin paljon öisin. Suurin syy on se, että en halua huomisen tulevan ja voin vain jättää sen päivän taakseni, jota tunteja sitten elin. Yöllä kaikki pysähtyy ja minäkin olen vahva. Yöllä voin tuntea olevani jotakin, enkä pelkää. Vaikka olen yksin tunnen silti, etten ole ainoa. Katson kerrostalon ikkunoihin, joissa valot sammuvat yksitellen. Viimeinen valo muistuttaa minua siitä, että jokaisella on joskus elämässä se hetki, kun kaikki katoaa ympäriltä ja tuntee olevansa se ainoa, ehkä heikko, ehkä vahva, mutta silti aivan yksin.

Sinä + Minä = ?

4 kommenttia:

  1. maailmassa on suunnitteluvirhe. liian moni ihminen on yksinäinen yksinään. siinä on iso ero siihen että on vain "yksinäinen".

    tekisi mieli sanoa että älä välitä siitä mitä muut ajattelevat sinusta. mutta sorrun siihen itsekin, joten ehkä parempi olla vaan hiljaa :/

    kirjoitat hyvin :)

    VastaaPoista
  2. Oot muuten ihan oikeassa.. Olen yksinäinen, en yksinäinen yksinään. Mutta silti niin yksin. Taidan tietää mitä tarkoitan. Pahinta on se, että mulla on paljon kavereita. On suomesta ja ulkomailta, mutta silti tunnen olevani niin yksin. Outoa.. Voi olla että saan katsoa itseäni peiliin ja todeta, että tämä hiljaisuus ympärillä on omaa syytä :/

    Anna tulla vain, jos on jotakin sanottavaa :) Hiljaa ei kannata olla, siksi on internet, meille pelkureille :D

    VastaaPoista
  3. ja kiitos jos teksti on edes pikkuisen lukukelpoista. :)

    VastaaPoista
  4. vaikutat mielestäni sen verran symppikseltä että minua vaan suututtaa kun maailma tekee elämisestä niin paskaa joillekin ihmisille :( samaistun vaan jotenkin kirjoittamiisi asioihin ja ehkä sen takia seuraankin juttujasi :)

    VastaaPoista