Hurts - Stay

" Ihana biisi, loistava (komea) laulaja.. "



Up and down..

Voi Pyhä Sylvi ja Jouluaatto..

En tiedä mitataanko meitä saamillamme joulukorteilla ja hyvän joulun toivotuksilla. Jos näin on tiedän, mitä mieltä ihmiset minusta ovat. Jouluaatto. Muutama tunti perheen kanssa. Vaivautunut fiilis. Pakkopullan tuntua. Muuten koko joulu ihan yksinään. En saanut viestiä tai puhelua. En keneltäkään. Tämä Joulu oli yksi yksinäisimmistä hetkistä, jota elämäni aikana olen viettänyt. Tiedän, olisin voinut itsekin tarttua puhelimeen ja tehdä asialle jotain, mutta päätin vaipua synkkyyteen ja masentua. Ensi vuonna en todellakaan vietä joulua. En millään muotoa.

Joulua viettämään koko perheen voimin..

Nyt kun joulu ottaa taas paikkansa elämissämme alkaa väkisinkin kuuntelemaan television ja radion joululauluja, katselemaan perheitä ostoskeskusten ruuhkajonoissa ja ihmettelemään rakastuneita pariskuntia lumisten kävelykatujen varsilla. Silloin alkaa pohtimaan, kuinka kiva olisi jakaa joulurauha jonkun kanssa. Jonkun jota rakastaa sydämessään ja jonkun, ketä istuu vierelläsi kynttilän valossa ja kuuntelee lempeitä lauluja radion säriseviltä taajuuksilta. Itselleni perhe ei ole koskaan ollut kaikki kaikessa. Olen hyvissä väleissä (suurimman osan kanssa) mutta silti joulu ei enää edusta meille suurta perhejuhlaa omine traditioineen, joita ehkä olisi kiva viettää. Tälläisenä aikana jotenkin haluaa vain paeta todellisuutta ja sulkea elävä maailma ympäriltä ja käpertyä peiton alle piiloon.

Sitten kun toivottavat vielä hyvää joulua. En tiedä miksi joulu olisi yhtään sen parempi kuin elämäni muutenkaan. Kiva tapa, mutta minulle se ei niinkään mitään merkitse. Ainakaan tässä elämäntilanteessa. Joulu on juhla, jota kuuluisi viettää rakkaitten kanssa, ilman murheita ja surua. Itse toivon vain, että se olisi jo nopeasti ohi. Samoin näin köyhänä pitäisi muistaa läheisiä, mutta kun se ei taloudellisesti ole edes mahdollista, niin miten ihmeessä osaa nauttia tästä ajasta, tästä niin kaupallisesta juhlasta. Eniten ärsyttää ne ihmiset, joiden kanssa sopii, että ei osteta tänä vuonna lahjoja, mutta jotka eivät ymmärrä kuinka tosissani olen. Entä ne kummilapset ja perheenjäsenet joille olisi niin kiva ostaa jotakin, edes jotakin pientä, mutta edes siihenkään ei ole varaa.

Voi kuinka voisin vain kadota joulun ajaksi, olla poissa, eikä kukaan huutelisi perääni tai edes he ymmärtäisivät antaa minun olla. Rauhassa. Kaipaan niin aikaa, jolloin joulu oli juhla, jonka tärkein asia etsittiin kuusimetsästä ja vanhoista lelulaaatikoista. Mihin se katosikaan?

Nyt mä tiedän..

..miksi olen yksin. Mä inhoan itseäni aivan liikaa. Mä en osaa arvostaa itseäni, vaikka mussa on varmasti jotakin hyvää. Onhan? Mä oon juuttunut noihin kaikkiin tv-sarjojen ja leffojen komeisiin, lihaksikkaisiin ja romanttisiin kundeihin, jotka hurmaavat pelkällä hymyllä. Mä en nää itsessäni sitä, vaikka luulen, että sellainen on tyyppi, jota kaikki hakee. Ei meitä tavallisia kukaan katso. Ja jos katsoo niin heitä kiinnostaa vain ulkonäkö. Näin ajattelen. Niin luulen. Mutta silti tiedän että olen väärässä. Se on niin vaikeaa silti päästää tästä ajatusmaailmasta irti. Varsinkin silloin kun siihen on vuosia uskonut. Ja se, että mussa on oikeasti sellaisia virheitä, niin fyysisiä kuin henkisiä, että mä en edes jaksa uskoa, et löydän joskus jonkun. Hitto! Tekee kipeää ymmärtää, mutta tietää ettei osaa sitä korjata. Sitä omaa ajatusmaailmaa..

Hyvää Joulua! Merry Christmas!

Merenranta ilman puita..

Tänään tunsin olevani pilvi pilvettömällä taivaalla. Puu hakkuualueella. Tunsin olevani kuin kala kuivalla maalla, lyijykynä ilman paperia. Olen kuin kaappikello, joka lyö kaksitoista kertaa kartanon viimeisessä huoneessa. Huoneessa, jossa kukaan ei enää nuku. Etsin aarretta ilman karttaa. Suunnistan ilman kompassia. Toivon, että lämmin tuuli puhaltaisi purjeitani ja kuljettaisi oikeaan suuntaan. Kohti satamaa, jota en näe. Kohti päämäärää, joka on tuntematon kuin merenpohja.

----

Merenrannalla miljoonat kivet kansoittavat rantaa. Ne peittävät alleen hiekan. Silti huojun yksin kylmässä merituulessa, enkä puhu tai näe. Vain olen. Juurillani juon suolaista merivettä pysyäkseni elossa. Näen kaukaa jo syyspilvien peittävän taivaanrannan ja tuuli, joka lehtiäni heilutti, kylmenee päivä päivältä. Ei nouse aurinko enää niin ylös, että se enää lämmittäisi. On yöt niin pimeitä, että lehdet, jotka joskus olivat vihreät, kellastuvat ja putoavat.

Oloni on jälleen heikko ja hauras. Alaston. Yksinäinen. Nautin meren viimeisen pisaran ennen kuin jäätyi vesi juurieni alla. Laskin oksani alas lähelle maata, joka hehkui kylmyyttä ja toivoin, että keväällä minulla riittää voimia taas nostaa oksani ja kasvaa. Alistuin kohtalooni ja katsoin viimeisen kerran pimenevää taivaanrantaa.

Tuli talvi ja peitti lumi oksani hauraat. Ei kestänyt ne lumen painoa ja yksitellen, oksa oksalta, putosi maahan. Jäätyi juureni enkä voinut enää juoda. Jäätyi runkoni enkä voinut enää hengittää. Tiesin, että minun oli vain odotettava kevättä ja toivottava. Uskottava, että kevään lämpö minut vielä sulattaa ja antaa elää.