Ja sinä aamuna poika pieni ei jaksanut nousta vaan jäi sängylleen makaamaan. Katseli kattoa, pelkäsi ja itki. Siinä hän makasi eikä liikkunut, odotti. Ja kun aurinko lävisti hänen vaaleat verhonsa, näkyi pienen pojan kasvot ja ne olivat niin surulliset. Ei jaksanut hän kättä liikuttaa, ei jaksanut ylös nousta. Vaan sulki hän silmänsä ja toivoi. Ja niin lujaa toivoi, että kaikki tämä unta olisi ja katoaisi vain pois. Niin hän kovasti toivoi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti