Illan parhaat hetken, jolloin saa heitettyä murheet hetkeksi pois mielestä, on ehdottomasti Annen ja Ellun kootut vivahteet elämän huolettomuudesta. Vaikka Kumman Kaa -sarja taitaa tulla jo miljoonatta kertaa ulos, jaksaa se yhä naurattaa. Mutta väkisinkin sarjaa seuratessa tulee mieleen, kuinka ihanaa olisi omistaa omassa elämässä ystävä, jonka kanssa elämä olisi yhtä mielekästä ja tapahtumarikasta. Kenen kanssa voisi nauraa sellaisille asioille, jotka ihan oikeasti ovat omassakin elämässä pinnalla. Kuitenkin sarja pistää miettimään omaa elämää ja sitä, omistanko minä ketään yhtä rakasta ystävää, joka on vain puhelinsoiton päässä ja joka vastaa vaikka aamuyöllä. Ketä sanoo, että kaikki on hyvin ja jakaa murheet, kuuntelee ja nauraa. Joka osaa ottaa asiat sellaisina, kuin ke ovat eikä tuomitse sinua. Vaikka olisitkin ollut taas Vesan kanssa sillai!
Sarjahan on täyttä komediaa ja siinä nautiskellaan sellaisilla asioilla, jotka ovat oikeasti aika tyhmiä. Esimerkiksi parisuhteet ja työpaikkamoraali, juominen ja juhlinta. Mutta silti, kun ylähuuli taipuu varovasti ylöspäin, väkisinkin alkaa toivoa, että omasta elämästä löytyisi niitä Kumman Kaa -hetkiä. Edes yhden kerran vielä tässä iässä.
Tässä myöhäisnuoruudessa on vaikea solmia uusia suhteita ja usein tuntuu, että on menttänyt ne viimeisetkin suhteet ystäviin, jotka vuosia sitten olivat niin vahvoja ja tärkeitä, että niiden vuoksi olisi antanut mitä vain. Ehkä kaikki on itsestä kiinni, ehkä olemme vain jatkaneet elämää ja aikuistuneet, mutta silti salaa kaipaan niitä hetkiä, kun elämä oli huoletonta ja maailma oli aivoin ja odotti vain valloittamista. Missä vaiheessa jätin sen taakse, mitä tein, että nyt voin vain niistä haaveilla. Kasvoinko minäkin aikuiseksi, vaikka vannoin olevani lapsi koko elämäni. Onko edes mahdollista elää huoletonta elämää vailla murheita ikuisesti ne samat ystävät rinnalla - niin hyvässä kuin pahassa?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti