Vastakohta

Katso, kun aurinko laskee, kuinka taivas kipuaa avaruuteen. Kuinka tähdet pudistavat pölyt päältänsä. Tunne, kuinka ne sykkivät, kuinka niiden kalmea valo hyväilee paljasta polvitaivettasi. Kuule miten kuu hyräilee unisia sävelmiä ja galaksit soittavat viulunkieliä usvaisilla tomuhunnuillaan. Rakastu tumman taivaan alla, anna jokaiselle tähdelle toivomus ja usko, että maailmankaikkeus on loputon kirja, jota sinä sanoillasi kirjoitat, jota ajatuksillasi värität. Odota, hetkeen ennen kuin aurinko nousee. Ennen kuin kuu ehtii kadota vuorijonojen taakse. Ja näe, kuinka viimeinen tähdenlento kirjoittaa pyrstöllään nimesi taivaanrantaan ja usko, että se näkyy maailman jokaiseen paikkaan. Ja kun kuu ja aurinko lyövät kättä vaihdon merkiksi herää aamuun, tunne kesän kaste nenänpäälläsi, kuule kuinka puut ja niityt keskustelevat keskenään. Mutta peitä silmäsi, kun kaupungin kaasupilvet tunkeutuvat kehoosi, tukahduttavat luonnon äänet. Sulje korvasi ja unohda pommien jyrinä kaupunkien laitamilla. Odota. Ja kun jalkasi kuljettavat sinua alastomilla ja hiljaisilla kaduilla usko, että se veri, joka sateen mukana huuhtoutuu viemärien tummiin varjoihin, on puhdasta. Pyyteetöntä. Ja vaikka joka pisara on täynnä huutoa ja tuskaa, kulkee pienet virrat isoiksi joiksi, joissa äidit ja lapset, isät ja tyttäret kohtaavat jälleen. Ja kun pudotat kyyneleesi virran vietäväksi olet osa sitä surua, jota kaupungin laidoilla on tänä verenpunaisena aamuna tunnettu. Jota pienet silmät ovat nähneet ja jota vanha rouva, kädessään vaaleanpunainen rusetti, itkee raunioiden äärellä.