Anteeksi..

Joskus tuntuu, että voisin nukkua. Ikiunta, sinne hiljaa hukkua. Ei tie tämä anteeksi anna, ei murheitani puolestani kanna. Oon pitkään mä koittanut yrittää ja jatkaa. Vaan päättää en haluu, en tunne ees tätä matkaa. Mä tiedän sen, en perille löydä. Vaikka olisin mä kovinkin nöyrä. On valo kuulas, kadonnut multa. En sanoja haluu kuulla, ees sulta. Moni sanoo, elämä helpottaa. Mä tiedän, kunhan osaan luovuttaa. En sanoiksi osannut näitä tunteita pukea, ainoastaan kirjoittaa ja niitä lukea. On ääneni muuttunut, et iloa kuule. On hiljaista. Ei enää edes tuule. Nyt tuntuu on hetki oikea. Tunnustin itselleni, en ole rohkea. Soi musiikki, mä sängyllä makaan. Mä itselleni puhun, matkani päättyy sen sulle takaan. Tyhjä lasi, vierellään tyhjä purkki, Olo pehmeä, kuin allani olisi  turkki. Silmät suljen ja nukahdan. Päättyi tarina, tän kaiken mä unohdan..