suru..

Kun kirjoittaa kone sanoja, syntyy surusta lauseita. Onneen ei löydy edes alkukirjainta. Kun valtaa murheet mielen synkän, ei löydä elämästä iloa. Ja kun vaipuu hiljaa levolle, ei kyyneliä peitä hymy herkkä, ei tilaa ole ilolle. Niin kuin valon kadottaa yö pimeä, niin peittää levoton sydän, sammuu viimeinen lyhty kylän. On helpompi luovuttaa, kuin jatkaa matkaa. Helpompi laskea laukut viereesi, kuin niitä eteen päin raahata ja kantaa. Niin talvi tappaa kaiken elävän, ei jaksa kasvaa, edes kukka vahvinkaan. Epäilys herää, sieluasi hiljaa koputtaa. Pelko tulevasta, jo eteisen asuttaa. Niin rakkaus katoaa, jää hiljaisuus. Ei laula lintu, ei liidä edes perhonen. Jaksa enää, tuo vanhus vihainen. Niin ilta peittää alleen elämän. Joskus toivon, tunteet nämä mä selätän. Mut riittää puhelu tai kirje leimattu. Lasken kädet, istun alas. Toivo kahtia on leikattu. Mä joskus kaiken sulle meinasin, pukea sanoiksi ja apua kerjäsin. Mutta sanoja en lausua osannut. Tiesin, kohtaloni oli tuolloin laulettu. Kirjoitettu sanoiksi ja sävelmiksi. Viimeinen lause kysyy, voi kerro mulle - miksi?